Invesdor Insights
Kestävä kehitys

Invesdorin tuhannes rahoituskierros

Invesdorin tuhannes rahoituskierros

Invesdor perustettiin vuonna 2012 ja olemme sen jälkeen kasvaneet ja laajentuneet vauhdilla. 12 vuotta ja kolme fuusiota myöhemmin käynnistämme alustamme tuhannennen rahoituskierroksemme Riverrecycle Oy:lle. Olemme iloisia siitä, että juuri RiverReyclen rahoituskierros on meidän tuhannes, sillä RiverRecyclen kaltaiset kestävää kasvua tekevät yritykset ovat linjassa arvomaailmamme kanssa. Haluamme kiittää sijoittaja- ja yrittäjäverkostoamme panoksestaan ja jatkuvasta tuesta.

Invesdorin kasvumatka

Invesdor perustettiin vuonna 2012 Helsingissä, ja ensimmäiset rahoituskierrokset olivat tarjolla Suomessa. Vuonna 2022 Invesdor-konserni muodostuu Invesdorin, Kapilendon ja Finnestin fuusion myötä. Invesdor Groupista tulee näin yksi Euroopan suurimmista sijoitus- ja joukkorahoitusalustoista. Vuonna 2023 tapahtuneen Oneplanetcrowdin fuusion myötä painopisteemme kestäviin sijoitusmahdollisuuksiin vakiintuu.

Nykyään Invesdor palvelee koko Eurooppaa Saksan, Suomen ja Alankomaiden toimistoilta. Pystymme tarjoamaan mielenkiintoisia sijoitusmahdollisuuksia sijoittajille ja keräämään eurooppalaista pääomaa yrityksille ECSP-lisenssimme ansiosta, jonka saimme vuoden 2023 alussa. Yli 180 000 sijoittajan verkostomme on omaksunut mahdollisuuden sijoittaa yrityksiin oman asuinmaansa ulkopuolelta. Hiljattain järjestämällämme rahoituskierroksella hollantilaista HalloStroom-yritystä rahoitti 808 sijoittajaa 19 maasta.

Vuosi 2024 on lähtenyt hyvin käyntiin, sillä olemme solmineet kaksi uutta kumppaanutta GICA- ja Finnish Business Angles Network FiBAN -verkoston kanssa.

Invesdor on jatkuvasti edistänyt innovointia ja mahdollistanut kasvumahdollisuuksia kaikille sidosryhmille. Uskomme, että kannattavuudella ja kestävyydellä on synergiavaikutuksia ja että ne täydentävät toisiaan. Lue lisää missiostamme ja visiostamme.

Poiminta Invesdorin menestystarinoista

Invesdorilla on ollut useita menestystarinoita 12 toimintavuotensa aikana, eikä ole reilua valita suosikkeja. Tässä on kooste viimeaikaisista menestystarinoista.

Suomalainen MedTech-yritys Koite Health keräsi 1,4 miljoonaa euroa 380 sijoittajalta lokakuussa 2023. Koite Health on kehittänyt ja kaupallistanut Lumoralin, joka tappaa 99,99 % suussa olevista haitallisista bakteereista. Koko Lumoral-hoitoprosessi voidaan tehdä kotona ja se kestää alle 15 minuuttia. Vuonna 2020 tapahtuneen markkinoille tulon jälkeen Lumoralia on myyty yli 10 000 kappaletta, ja Koite Health on kaksinkertaistanut liikevaihtonsa joka vuosi.

Hollantilainen HalloStroom keräsi 2 miljoonaa euroa muutamassa päivässä maaliskuussa 2024. HalloStroom tarjoaa edullisen ja vaivattoman ratkaisun, jonka avulla omakotitaloasukkaat voivat tuottaa ja varastoida omaa kestävää energiaa. HalloStroom vuokraa aurinkopaneeleita noin 13 000 omakotitaloasujalle, ja on ryhtynyt myös vuokraamaan asiakkailleen kotiakkujärjestelmiä. 808 sijoittajaa sijoitti lainaan, jonka korko on 8,5 % ja kesto kaksi vuotta.

Saksalainen pikaruokaravintolaketju Beets & Roots on todellinen Invesdor-alumni, jolla on viisi rahoituskierrosta alustallamme. Viimeisellä kierroksella tammikuussa 2024 Beets & Roots tarjosi ensimmäistä kertaa osakkeita ja keräsi 1,5 miljoonaa euroa 332 sijoittajalta.

Itävaltalainen yritys Narzissendorf Zloam tarjoaa kokonaisvaltaista ja kestävää matkailukonseptia yhdellä Itävallan kauneimmista alueista. Yksi konseptin erityispiirteistä on se, että kaikki majoitusyksiköt on jo myyty yksityisille sijoittajille, ja niitä vuokrataan nyt takaisin pitkäaikaisesti. 197 sijoittajaa keräsi 500 000 euroa, josta maksetaan 8 %:n korkoa 5 vuoden lainakaudella.

Haluatko kuulla ensimmäisten joukossa uusista rahoituskierroksista? Tilaa uutiskirjeemme, jossa kerromme uusista avoimista rahoituskierroksista ja paljastamme ennakkotietoja tulevista kierroksista.

Sijoita RiverRecycleen, eli tuhannenteen rahoituskierrokseemme

Helsinkiläinen RiverRecycle pyrkii taistelemaan valtamerten muovikriisiä vastaan luomalla taloudellisesti kestäviä ratkaisuja. Anssi Mikolan vuonna 2019 perustama yritys toimii useissa maissa ja kerää yli kolme miljoonaa kiloa jätettä vuodessa Filippiinien, Indonesian, Intian, Bangladeshin ja Ghanan joista. Kerätty muovijäte muunnetaan levyiksi ja synteettisiksi öljyiksi, joita voidaan käyttää rakennus- tai raaka-aineina. RiverRecycle saa jokialueilta keräämästään muovista myös muovihyvityksiä (plastic credits) kansainvälisiltä alustoilta, jotka kauppaavat näitä puolestaan suuryrityksille.

Aiheeseen liittyvät blogit

Woman drinking coffee
Invesdor Insights

Hyviä uutisia portfolioyrityksiltämme

Marraskuu on ollut portfolioyrityksillemme tapahtumarikas kuukausi, ja haluammekin jakaa teille hyvät uutiset. Invesdorin toiminnan ytimessä on auttaa yrityksiä kasvamaan mahdollistamalla yksityissijoittajille uniikkeja sijoitustilaisuuksia. Meistä on ihanaa nähdä, kun portfolioyrityksemme saavuttavat merkittäviä virstanpylväitä: ARVO ry on…
Growth companies
Markkina

Kasvuyritykset: Parhaat sijoituskohteet vuodelle 2025

Vuodesta 2025 on tulossa lupaava vuosi sijoittaa houkutteleviin kasvuyrityksiin. Selvitä, miksi scale-up-yrityksiin sijoittaminen ennen niiden pörssiin menoa voi olla arvokkaampaa kuin koskaan ja mihin kannattaa sijoittaa saadaksesi hyvän tuoton. Milloin ja mihin kannattaa sijoittaa rahaa…
Kestävä kehitys

Invesdor järjesti Euroopan suurimman uusiutuvan energian kasvurahoituskampanjan

Invesdor yhdistää innovatiivisia yrittäjiä ja edistyksellisiä sijoittajia vauhdittamaan kestävän kehityksen siirtymää. Viimeisimpänä esimerkkinä on Alankomaissa sijaitsevan Windpark Fryslanin joukkovelkakirjalaina. Windpark Fryslânin lähtökohtana oli antaa paikallisille asukkaille mahdollisuus osallistua oman asuinalueensa tuulipuiston tuottamiin tuloihin. Yhdessä Invesdorin…