Kestävä kehitys
Markkina

Invesdor järjesti Euroopan suurimman uusiutuvan energian kasvurahoituskampanjan

Invesdor yhdistää innovatiivisia yrittäjiä ja edistyksellisiä sijoittajia vauhdittamaan kestävän kehityksen siirtymää. Viimeisimpänä esimerkkinä on Alankomaissa sijaitsevan Windpark Fryslanin joukkovelkakirjalaina. Windpark Fryslânin lähtökohtana oli antaa paikallisille asukkaille mahdollisuus osallistua oman asuinalueensa tuulipuiston tuottamiin tuloihin. Yhdessä Invesdorin sijoitusalustan kanssa Windpark Fryslân keräsi kuudessa viikossa 2609 sijoittajalta ylivoimaisen 27 miljoonan euron summan. Tämä teki hankkeesta heti Euroopan suurimman uusiutuvaan energian kasvurahoitusaloitteen.

Uusiutuva energia kattaa yhä enemmän kotitalouksien kulutusta

Windpark Fryslân sijaitsee Alankomaiden IJsselmeerissä. 89 turbiinia tuottaa yli 75 % kaikesta Frieslandin maakunnan vihreästä energiasta. Vuosittain Windpark Fryslân tuottaa noin 1,5 terawattituntia. Se vastaa noin 1,2 % Alankomaiden sähkönkulutuksesta ja noin 500 000 kotitalouden kulutusta. Windpark Fryslân on maailman suurin sisävesialueella sijaitseva tuulipuisto. Tuulipuisto on ollut toiminnassa vuodesta 2021 alkaen.

Paikallinen yhteisö keskeisessä roolissa

Windpark Fryslânin hankkeen vetäjät ilmoittivat heti hankkeensa alussa, että he halusivat kehittää ”tuulipuiston Fryslânissa Fryslânia varten”. Vetäjät lupasivat muun muassa, että paikalliset asukkaat saisivat mahdollisuuden sijoittaa tuulipuiston toimintaan ja samalla hyötyä hankkeesta taloudellisesti. Hankkeen alussa vain paikallisilla oli mahdollisuus sijoittaa viiden vuoden joukkovelkakirjalainaan. Lainan juoksuaika on viisi vuotta ja vuotuinen korko 7,5%. Yksittäisillä sijoittajilla oli mahdollista sijoittaa aina 500 eurosta 50 000 euroon asti. Tarjolla oli yhteensä 10 miljoonaa euroa. Jos tämä määrä ylitettäisiin, joukkovelkakirjalaina jaettaisiin tasan sijoittajien kesken. Näin varmistettiin, että jokainen paikallinen joka halusi osallistua, sai mahdollisuuden sijoittaa hankkeeseen.

Paikallisten osallistaminen tärkeämpää kuin mahdollisimman suuren summan kerääminen

Vuorokauden sisällä rahoituskierroksen avautumisesta tuulivoimapuisto oli jo kerännyt yli kuusi miljoonaa euroa. Merkintäajan päättymiseen mennessä sijoituksia oli tehty yhteensä 27 miljoonaa euroa. Uudelleenjako oli tarpeen, sillä rahoituskierroksen enimmäismäärä oli 10 miljoonaa euroa. Näin yhtiö varmisti, että kaikki halukkaat saivat sijoittaa joukkovelkakirjalainaan, vaikkakin pienemmällä summalla, kuin olivat alunperin halunneet.

Kampanjan näkyvyys takasi vaikuttavan tuloksen

Windpark Fryslân käynnisti mittavan markkinointikampanjan. Paikallisille järjestettiin tiedotustilaisuuksia, heille avattiin verkkosivu tiedonjakoa varten ja rahoituskierrosta mainostettiin sanomalehdissä sekä alueellisissa televisiolähetyksissä. Monet asukkaista tunsivat olevansa mukana hankkeessa. Tuulipuiston läheisyys ja mahdollisuus hyöytyä taloudellisesti tuulipuiston tuotoista vaikuttavat paikallisten asenteisiin.

Vaikuttavuussijoittaminen missiolla

Hanke on varteenotettava ohjenuora rakennuttajille, jotka haluavat osallistaa paikallisyhteisöjä. Kumppanuus Invesdorin alustan kanssa mahdollistaa erilaisia tapoja osallistaa paikallisyhteisöjä sekä hyödyntää kansainvälistä sijoittajaverkostoamme. Invesdor mahdollistaa yksityissijoittajille pääsyn mielenkiintoisiin hankkeisiin pienellä summalla. Tilaamalla uutiskirjeemme saat tiedon uusista rahoituskierroksista ensimmäisten joukossa.

Aiheeseen liittyvät blogit

Growth companies
Markkina

Kasvuyritykset: Parhaat sijoituskohteet vuodelle 2025

Vuodesta 2025 on tulossa lupaava vuosi sijoittaa houkutteleviin kasvuyrityksiin. Selvitä, miksi scale-up-yrityksiin sijoittaminen ennen niiden pörssiin menoa voi olla arvokkaampaa kuin koskaan ja mihin kannattaa sijoittaa saadaksesi hyvän tuoton. Milloin ja mihin kannattaa sijoittaa rahaa…
Invesdorin tuhannes rahoituskierros
Invesdor Insights

Invesdorin tuhannes rahoituskierros

Invesdor perustettiin vuonna 2012 ja olemme sen jälkeen kasvaneet ja laajentuneet vauhdilla. 12 vuotta ja kolme fuusiota myöhemmin käynnistämme alustamme tuhannennen rahoituskierroksemme Riverrecycle Oy:lle. Olemme iloisia siitä, että juuri RiverReyclen rahoituskierros on meidän tuhannes, sillä RiverRecyclen…
Beets & Roots GmbH
Markkina

Beets & Roots on sijoittajien suosikki Invesdorilla

Sijoittajamme rakastavat Beets & Roots GmbH:ta, sillä yhtiö on tuottanut vakaita tuottoja sijoittajille ja samalla kasvanut tasaisesti. Tammikuussa 2024 Beets & Roots GmbH järjesti viidennen rahoituskierroksen Invesdorin kanssa ja tällä kertaa myös suomalaiset sijoittajat pääsivät…